maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vauhdilla viimeinen viikko käyntiin

Heippa!

3leiriviikko on pistetty käyntiin, eli viimesiä viedään!
Joka päivä leiriläiset saavat heti ensimmäisenä aina aamupalaa ja niin oli myös tänään.
 Kun masut oli täytetty ruualla niin oli aika nimikierroksen ja leirirajojen/sääntöjen läpikäyminen.
Monelle oli rajat tutut kuten säännötkin mutta kertaaminen ei ole pahitteeksi ;)
 
Me jaettiin myös leiriläiset pieniin leiriryhmiin joissa he tulevat tekemään yhtä sun toista yhdessä leirin aikana.
Tämän jälkee lapsilla oli vapaa-aikaa ruokailuun asti, siinä olikin hyvin aikaa tutustua uusiin leirikavereihin ja touhua kaikenlaista yhdessä 

Kun oltiin lounasteltu valmiiksi niin meillä alkoi SUMOPAINI,JEEE!
Samalla meillä oli käynnissä kalastusta,taisi siellä napatakkin ;)
 Sumopainissa meillä on kaksi otteliaa aina kehässä, he seisovat vastakkaisissa nurkissa
 kunnes pilli soi, sitten he laittavat kädet yhteen ja kumartavat toisilleen ja ottelu lähtee käyntiin.
Heillä on aina 3erää, erä päättyy siihen jos jompikumpi on kaadettu tai jompikumpi on kehän ulkopuolella.
 Painiminen on sika hauskaa ja lapsetkin tykkäävät!
Se ei tosiaan ole niin helppoa kun miltä se näyttää, kun puvun sisällä on, niin on erittäin kömpelö :D
 Välipalaksi herkuteltiin suklaabanaania, NAM
Kun kaikki oli syönyt niin toiminta jatkui ja vauhti oli päällä...

Huikeeta! kolmas viikko täydessä vauhdissa, toivottavasti tästä viikosta tulee yhtä huippu kun edellisistä leiriviikoista, eiköhän ;)

Huomiseen!

<3 Pati 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti